|
- Mikä on sopiva painonnousu raskausaikana?
Raskausaikainen painonnousu on hyvin yksilöllistä ja harvoin tasaista. Myös
äidin lähtöpainolla on merkitystä; laihat naiset saavat usein jopa kolmekymmentä
kiloa lisäpainoa ensimmäisen raskautensa aikana ja vastaavasti ylipainoisilla
painonlisäys voi parhaassa tapauksessa jäädä viiteen kuuteen kiloon. Välillä
voi tuntua, varsinkin alkuraskaudessa, ettei mikään mahti maailmassa saa pidettyä
painonnousua kurissa. Hormonaaliset tekijät aiheuttavat turvotusta, ummetusta,
rintojen kasvua ja verimäärän lisääntymistä raskauden ensimmäisen kolmanneksen
aikana. Raskauden edetessä painon nousu muuttuu ehkä vähän loogisemmaksi ja
sitä pystyy hallitsemaan syömistä kontrolloimalla. Loppuraskaus on sitten taas
luku sinällään; paino tuntuu heittelevän kilo viikossa suuntaan ja toiseen.
Tällöin kysymys on useimmiten harmittomasta turvotuksesta, jota voi vähän vähentää
rajoittamalla suolan ja makean käyttöä ja lepoa ja veden juontia lisäämällä.
Turvotus on yleensä sitä runsaampaa mitä suurempi vauva on suhteessa äidin painoon.
Kun vihdoin loppuraskauden painonvaihtelut loppuvat, on synnytys yleensä lähellä.
Valitettavan monella nykyodottajalla tuntuu olevan painajaismainen pelko liikakiloista
raskausaikana. Nyrkkisääntö voisi olla, että mitä pienempi äidillä on lähtöpaino
sitä enemmän painoa saa ja pitääkin tulla. Selkeästi ylipainoisten kannattaa
jo alkuraskaudessa vakavasti miettiä omaa ruokavaliotaan. Raskausaikana ei vaa´alla
tulisi vierailla turhan usein. Jos syö terveellisesti: säännöllisesti ja useita
pieniä aterioita päivässä , pudottaa rasvan ja sokerin käytön minimiin ja liikkuu
riittävästi, muuta ei tarvita. Vaa´alta ei kannata lähteä kyselemään olenko
syönyt oikein, sen kyllä tietää itsekin. Jos vaakaa halutaan käyttää raskauden
seurannassa, parasta olisi punnita itsensä aina kotona samalla vaa´alla ja samaan
aikaan vuorokaudesta, esimerkiksi aamulla ennen pukeutumista ja aamupalaa. Ehdottomasti
riittää, jos puntaroi itsensä ainoastaan neuvolapäiväaamuina.
- Saako raskausaikana nukkua selällään?
Joidenkin äitien on täysin mahdotonta nukkua varsinkin loppuraskaudesta selällään.
Heille tulee pahoinvoinnin tunnetta ja hengitysvaikeuksia. Selinmakuuasennossa
vauva ja kohtu saattavat painaa äidin selkärangan päällä olevia verisuonia niin,
että äidin verenpaine laskee. Jos äidin verenpaine laskee huomattavan alas,
istukan verenkierto heikkenee ja vauvan hapensaanti on vaarassa. Näin ei kuitenkaan
tapahdu äidin huomaamatta. Loppuraskaudessa naiset nukkuvat huonosti, pyörivät
ja juoksevat vessassa. Uni on myös pinnallista. Nukkuessaan ”koiran unta” äidit
valvovat alitajuisesti vauvan hyvinvointia. Jos äidille ei tule selinmakuulla
huono olo ja tarvetta kääntyä kyljelleen, ei selällä nukkuminen ole mitenkään
vaarallista.
- Onko syytä huolestua, kun sormissa on puutumisen tunnetta?
Turvotus on loppuraskauteen liittyvä melko yleinen vaiva. Tavallisesti turvotus
on aamuisin kasvoissa ja iltaa kohden vesi pyrkii pakkautumaan jalkoihin. Toisille
äideille turvotus ja nestekertymät voivat aiheuttaa kiusallista puutumisen tunnetta
käsissä. Tunne on yleensä hankalimmillaan öisin ja aamulla. Sorminivelet voivat
tuntua ”reumaattisilta” ja toimimattomilta. Yleensä oikea käsi ja vielä erityisesti
oikean käden keskisormet ovat tunnottomimmat. Tilanne korjaantuu yleensä nopeasti
synnytyksen jälkeen. Mahdollisesti niskahieronnalla ja suolarajoituksilla voidaan
turvotusta hieman vähentää.
- Onko lisäraudan syönti raskausaikana välttämätöntä?
Hemoglobiinitasoa mitataan neuvolassa yleensä ainakin kolme kertaa raskauden
aikana. Hemoglobiini kuljettaa elimistössämme happea ja jos hemoglobiinin taso
on kovin matala, äiti tuntee itsensä voimattomaksi ja uupuneeksi. Päänsärky
voi joskus olla myös matalan hemoglobiinin aiheuttamaa. Jos jo raskauden alussa
HB-taso on matala, raudansyönti kannattaa aloittaa noin kolmannestatoista raskausviikosta
alkaen. Rautavalmiste tulisi mieluiten ottaa tyhjään vatsaan. Raudan imeytymistä
haittaavat ainakin maitotuotteet, kaakao, suklaa, tee ja leseet. Näitä tuotteita
ei kannata syödä tuntia ennen tai jälkeen rautavalmisteen ottamista. Vesi tai
tuoremehu ovat hyviä kyytipoikia raudalle. Äidit, jotka saavat pahoinvoinnin
tunnetta raudasta, ovat kertoneet banaanin helpottavan oloa. Jotkut ovat ottaneet
tavakseen ottaa lisäraudat öisten vessakäyntien yhteydessä. Rautavalmisteissa
on jonkin verran eroja. Toiset imeytyvät heti vatsalaukussa ja saattavat aiheuttaa
herkkävatsaisille pahoinvointia, ripulia tai ummetusta. Valmisteet, jotka vapauttavat
raudan elimistöön vasta ohutsuolessa, aiheuttavat ehkä vähän vähemmän ongelmia.
Hemoglobiinitaso on yleensä matalimmillaan keskiraskaudessa, noin 26 viikolla.
Ennen synnytystä HB yleensä nousee taas samoihin arvoihin kuin alkuraskaudessa.
Synnytyksessä ja jälkivuodossa äiti toki menettää verta, joten on hyvä, että
hemoglobiinissa on vähän hukkavaraakin.
|